Vuosi sitten syntyi Oulussa gööttipentue, josta hieman jopa omaksi yllätyksenikin varasin pennun. Tarkoitus oli ottaa koira vasta kun opinnot ovat oikeasti loppuneet, mutta Jokin pakottava tarve se koira oli saada siihen dippatyön loppurutistuksen aikoihin. Kaikkinensa koiralla taisi muuten olla ikää vähän yli puoli vuotta, kun sain paperit kouraan - mutta se onkin jo aivan eri asia se.
Zippi täyttää tosiaan tänään jo vuoden ja päivääkään en ole katunut sen hankintaa. Suuri kiitos tuosta valinnasta kuuluu kyllä kasvattaja-Elinalle, joka sai pään käännytettyä sen porukan rasavillin suuntaan. Loistava otus tuo kyllä on, huonoa päivää en ole sillä oikein vielä nähnytkään.
Kuviakin on tarkoitus koirasta keretä ottamaan (ja täällä julkaisemaankin) ja jos vaikka tuota blogin banneria vähän vaihtaisi, kuvassa kun on pikkupentu, jolla on ikää 9 viikkoa.
Niin ja synttärisankarille on tänään tarjolla agilityä jonkin verran, metsälenkki ja maksalaatikkoa.
3 kommenttia:
Isosti onnea Tsipille yksveesynttärin johdosta. :)
Zippi olikin se ihan ekana syntynyt pentu. Ell.n piti avustaa Zippi ulos, kun ei meinannut Vinha saada porukan isointa rötkälettä pelkästään omin avuin ulos. Muistan, että olin itse jo varma, ettei sieltä elävää pentua tule, mutta niin vaan Z oli sinnikäs ja hetken hengähdettyä lähti päättäväisesti etsimään tissiä.
Paljon mukavia hetkiä Zipin kanssa harrastusten ja ihan vain arkielämän parissa. :)
Paljon onnea 1-vuotiaalle!
Toivottavasti Zippulalla oli kunnon synttärijuhulat! =o)
Myöhästyneet onnittelut kummipojalle 1-vuotissynttäreiden johdosta!!!
Lähetä kommentti