perjantai 9. tammikuuta 2009

Uuden vuoden kuulumiset

Zipin talvimuotia 2009, Pomppa-takki :)

Vihdoin saan aikaiseksi naputeltua muutaman rivin tänne blogihiljaisuuteenkin. Uusi vuosi sujui raketinpaukkeesta huolimatta lunkisti, koira vain nukkui :)

Kinkkuja sulattelimma Lagun epävirallisissa agikisoissa. Vauhtia riitti, mutta olisi saanut enemmän esteitä tulla gööttipötkön eteen :D. Toisaalta koira jaksoi kuunnella, eikä radalla tehtyjen korjauksien takia turhautunut liikaa.

Me ollaan myös ehditty käymään saalispalkkauskurssilla, jonka piti Myytin kennelin Jessica Ristimäki. Kurssilla opeteltiin siis oikeaa ja oikea-aikaista koiran palkkaamista sekä kokeiltiin käytännössä sitä joko tokoliikkeisiin tai agilityyn. Itse valitsin Zipille agilityn, kun siinä se on jo "valmiiksi" tarpeeksi kuuma ja palkkaamisessa on ollut vähän tuumailua. Nyt vaaditaan sitten koiraa tekemään ne asiat, jotka se osaa. Kurssin jälkeen meillä on ollut peräti kahdet agiharkat ja minusta edistystä on tapahtunut tuon palkkaamisen suhteen.

Alamme Zipin kanssa käymään lauantaisin Ilmajoella muiden tokoharrastajien (hmm, luen näköjään itseni sitten semmoiseksi) kanssa harjoittelemassa maneesissa. Kivaa vaihtelua ja toivottavasti nämä viikkotreenit innostaisivat harjoittelemaan tokoakin.

Tilasin Zipille muuten jo kauan haaveilemani takin (lähinnä talviajan maneesiharjoitteluun jne). Ylhäällä olevassa kuvassa on nyt sitten se Pomppa-takki (www.pomppa.fi). On muuten TODELLA hyvin istuva! Harva takki on sille sopinut - jos on sopivan pituinen selästä, niin rintakehän kohdalta ei istu lainkaan jne.

Ei kommentteja: