Tänään käytiin reipas tunnin metsälenkki. Näistä harvemmin tulee raportoitua, kun blogi näyttää vaan keskittyvän agilityn ympärille. Silti se on vaan murto-osa siitä, mitä oikeasti tehdään. Niinpä ajattelin nyt kirjoittaa ihan vaan siitä ilosta, mikä tulee kun koira jolkottaa elämäniloisena metsäojasta pois tai kun se riekkuu koirakaverin kanssa. Ja siitä rauhasta, mikä kämpässä on, kun tuhina vaan kuuluu nurkasta - ainakin hetken verran.
Ja huippua on se, että uimakausi lähenee vääjäämättä - koiran siis. Ja jos uimavedet sattuisivat lämpenemään, niin enköhän minäkin sinne pulahda. Hauskaa, kuin Zipille tulee hätä, kun joku uimareissussa oleva sukeltaa.
Sitten se agilityosuus, jotain hauskaa siitäkin on kirjoitettava. Käytiin vaasassa epiksissä ja kontaktit (puomin alastulo siis) meni hmm.. ihan kivasti. En kääntynyt koiraa vasten, mikä oli kyllä hyvä parannus itseltä. Puomi oli este nro 18 ja meinas juoksukunto kyllä loppua. Suolle mars siis ;) Koira pysähtyi kontakteille kuitenkin, ei etutassut maahan mut se pysähty. Pitäs alkaa vaatimaan niitä tassuja alemmas. Mutta muuten sen meno oli kyllä kivaa, kepit natsas ja se aina lämmittää mieltä. Osallistuttiin oheiskisaan, joka oli vauhtirata. Hyppyjä ja putkia siis. Oli hieno mennä ihan täysillä koiran kanssa, huimas kuin pötkö kirmas ihan intopinkeenä. Ihan parhautta. Oli meillä radoissa kyllä ne huonot paikatkin ja niistä saatiin hylyt. Molemmilla kerroilla paikkasin puominkin. Mutta nyt lenkin jälkeisissä fiiliksissä en niistä kirjoita, pelkkiä hyviä asioita vaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti