Viime viikonloppuna ajeltiin Tuijan ja Karkin kanssa Tampereelle Agirotuun. Majapaikkana oli Annin majatalo, kiitos hirmuisesti Anni ja rapsutukset Myylle ja Mörkölle! Mörkö kyllä hurrmasi, se oli niin maailmaa rrakastava pentu ja oikea sylimönkijäinen yöllä. Toisena yönä se jo istui sitten "kotoisasti" naaman päälle :P Mörkö on Zipin siskopuoli ja naamassa on kyllä kovasti samanmoisia ilmeitä!
Sitten niihin puiseviin kisakertomuksiin, lauantaina kakkosen kisoja kaksin kappalein ja tulos oli tosipaskahyl ja hyvän mielen hylky. Tuossa aamun (rataantutustuminen 0740!) radalla oli kyllä yliyrittämistä mukana. Kakkosista pääsi 15 parasta illan avoimien sm-kisojen finaaliin ja sinne olisi ollut hauska päästä, mutta ei kyllä tuolla ohjaamattomuudella. Ratakin oli näennäisesti helppo, varsin looginen ja muutenkin etenevä, mutta muutama kikkailukohta. Niin vain oli tuloslista karua luettavaa, 34 starttaajasta tais yks nolla irrota! Radasta itsestään ei paljoa jäänyt mieleen, tosi epävarmasti ohjasin ja zippi vaan pyöri.
Illan radan tulos oli myös hyl, mutta rata oli tosi tosi sujuva meille. Alun putki/puomi erottelu onnistui hirmu hyvin, vaikka alkuun kuvion onnistumista aprikoitiinkin. Este 14 kolahti siiihen malliin, että ajattelin riman tulleen alas. Sitten neljänneks vikalla esteellä (putken ohivienti) z oli painamassa suoraan sinne väärään päähän putkea ja ajatteln tehdä koiralle sujuvamman radan, kun kerran se vitonen oli jo alla. Loppurata kepit-hyppy-hyppy sujui hyvin. Niin se tulos oli hyl, mutta eihän se rima tippunut. Itse asiassa hylkykään ei niin haittaa, rata oli muutoin hyvä. Eli tosi lähellä oli kolmosiin nousu, tosin vaikka jollain tapaa nousu olisikin kiva, niin meilä on hirmusti opeteltavaa.
takaisin majapaikassa oltiin vasta illalla ja parin siiderin jälkeen maittoikin uni :)
sunnuntaina oli vuorossa rotuviestit. Meillä oli pohjoisen gööttien joukkue, Saana & Rimi ja Tami, Tuija & Karkki ja minä & Zippi. Kukaan ei tainnut nollalla rataa selvittää, mutta oikein sujuvia pätkiä jokaisella. Ehkä me ens vuonna parannetaan ;)
Rusketusrannut muistuttavat kyllä agirodusta pitkään :) Oli hauska tutustua uusiin gööti-ihmisiin ja nähdä uusia gööttejäkin! Reissu oli kyllä raskas, maanantai töissä meni ihan muissa maailmoissa :D
vielä tämä viikko töitä ja sitten l-o-m-a. näyttää perinteeksi tulevan se, että loma aloitetaan klagilla, muita suunnitelmia lomalle ei olekaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti