Siinäpä se kaikessa lyhykäisyydessään. Takuttien kisoissa napsahti se viimeinen nousunolla kolmosiin ja nyt sitten oltaisiin saavutettu se, mikä koiralle olikin tavoitteena. Parcol Kikan kanssa päästiin aikoinaan 2 lk, josta 2 luvaa ja ajatteln että seuraavan kanssa pitää vähintään pykälä pidemmäs päästä.
A-radalla oli tuomarina Kari Jalonen. Rata oli minusta melko perusrata, ei mitään turhaa kuviota, mutta kuitenkin ne "vaadittavat". Parilla hypyllä Zippi valui ja kaksin kappalein tehtiin vielä pyörähdyksiä (puomilta putkelle ja kahden suorassa linjassa olevan hypyn väliin, kun ohjausta ei tullut...) Kepeille tultiin suoraan täydestä vauhdista ja ne se haki hirrrmu hyvin. Puomin alastulo oli virheetön, mutta "ei kelvollinen". Tuolla nollalla kuitenkin voitettiin luokka ja sieltä se viimeinen luva.B-radalle ei viitsitty jäädä, kun huomenna aamusta on luonnetesti ja B-rata olis kestänyt n. klo 20 saakka.
Nyt sitten suunnataan kolmosiin. Pari kisaa tälle vuotta, jotta näkee mitä pitää harjoitella ja sitten aluksi agility- ja sitten reenitauolle :)
KIITOS Annille majapaikasta ja rapsutukset gööttitytöille :) Niin ja Kiitos Elinalle aivan hirmuisen hienosta koirasta, jonka kanssa on kiva harrastaa ja arki mitä helpointa!
Suunnitelma onnistui siis liki täydellisesti: ne hyllyt haettiin Ikeasta ja nolla radalta :D
[LISÄOSA, luonnetesti]
Sunnuntaina lähdettiin seitsemän tienoilla kohti Kauhajokea ja luonnetestipaikkaa. Aluksi vissiin testattiin omistajan hermot ja heikoksi havaittiin. Testipaikalla odotettiin alkua liki 30 min, kun laittoivat pimeää huonetta valmiiksi.
Aloitetaas lopputuloksesta: 172 pistettä, osa-alueet +1, +1, +3, +2, +1, +3, +1, +3 (prikulleen samat kuin sen isällä Tamilla), laukauskokematon.
Sitten lyhyt ynnäys "liikkeistä". Koira leikki tuomarin kanssa ollen se "toivottu ruuvipenkki". Tämä osio meni juuri niinkuin ajattelinkin.
Kelkalla Zippi seisoa jökötti mun edessä, haukkui ja hypähteli eteenpäin. Kesti hetkisen että meni tutustumaan. Niinkuin odotinkin.
Minuun kohdistuvassa uhkassa koira seisoi mun edessä puolustaen, kunnes raiskari oli parin metrin päässä. Sen jälkeen saikin tulla ihan liki.. Tästä osiosta en olisi uskonut, että Z puolustais mua lainkaan.
Haalari ja räminätynnyri: haalaria säikähti enemmän, ohikulkiessa kiersi sitä. Tynnyrillä kääntyi vasten, mutta ei karkuun mitenkään paniikissa. Tuli tynnyrin tykö ja jatkoi siitä sitten haalarille, vähän kyllä maaniteltiin ja koira kiersi. Odotetut reaktiot.
Pimeä huone (ei ollut niin hirmu pimeä). Tuli hidastelematta mun tykö, näin uskoin olevankin.
Seinä. Puolusti itseään haukkumalla, mutta ei muuten.
Paukut. Laukauskokematon, sama oli MH:ssa.
Mietin useampaan otteeseen, vienkö Zipin luonnetestiin vaiko en - onko se liian penikkamainen sinne. Oli kuitenkin MH-kuvauksen tehneet tuomarit, joten ajattelin sitten viedä. Hauska kyllä, Zippi sai laukauksia lukuunottamatta juuri samat pisteet kuin sen isä Tami. Tamihan on laukausvarma. On kiva kuulla Saanan kommentit, että miten koirat käyttäytyivät kokeessa.
Lisään videot joskus jos jaksan.
3 kommenttia:
Onnea noususta kolmosiin !! Hienoa :)
Mukavasti meni myös luonnetestiosuus. On kiva mennä koiran kanssa kikkarille, kun ei tarvitse pelätä :D
Sitä vain, että eksyin pitkästä aikaa teidän blogiin.
Ny kuule ruvetaan reenaamaan...agiliidoa siis :)
Heidi, juu kyllä me pitkästä aikaa joudetaan treenaamaan. Huomenna ois minnan kans sovittu harkat sen pitämien pe-treenejen jälkeen.
Humppuhemppukin mukaan vaan :)
Niin ja seuraavan kerran varmaan viittiin koko blogia päivittää puolen vuoden päästä, et ei täällä turhan usein kannata visiteerata :P
Lähetä kommentti