Miltein vuosi aikaa päivityksestä - mietin että mitä sillä välin on tapahtunut ja paljonkin toki, mutta mainitsemisen arvoista harrastusrintamalla... No koiramäärä on tuplaantunut ainakin, taloon asteli Vinhan ja Hukan rakkauslapsi Vinhallan Helmiäinen eli Suttu. Pitäis laittaa tänne kuva kaunokaisesta, on se niin tyttö! Eikä enää pikkupentu :/
Zipin kanssa harrastellaan vieläkin ainoastaan agilityä. Tokossa sen haukkuminen hermostuttaa mua jo ajatuksena. Ei onnaa eikä innosta. Mutta Suttu on sitten eri juttu, pitää sen kanssa ainakin kokeilla.
Agilityssä ollaan päästy kolmosissa jo enemmän tulosten makuunkin - ja muutama nolla on napsahtanut, mutta ongelmia on tuon radalla pyörimisen kanssa ja paljon. Ihan yksinkertaisissa kohdissa omalla ohjaamattomuudella saan sen pyörähtämään ja useimmiten vitosen arvoisesti. Taitohan se on sekin, mutta melko turha semmoinen.
Salainen haave SM-kisoihin pääsystä (eka nolla maaliskuussa) kariutui juurikin näihin pyörähdyksiin. Toisaalta ei se minua haittaa, kun pyöritään eikä mennä, niin ei se arvokisanäyttämölle oikein olis passelikaan. Päästiin sentään joukkueeseen, mutta hyllytettiin jo toisella esteellä - "onneksi" oli joukkueella muillakin hylyt, niin ei kaaduttu tähän mun hyllyyn.
Kesäkuussa omissa kisoissa tehtiin pitkän vitos/hyllyputken jälkeen nolla hyppyradalta ja se riitti kuin riitti hyppysertiin ja lisäksi voittoon! Oli kyllä huima ylläri - toisaalta se rata sujui kyllä ihan kivasti. Ihmettelin kyllä vielä, että miten aika riitti, agiradalla kun se oli samoissa kisoissa vitosella kuudes tai jotain ja ajassa siellä kaakana kärjestä..
Nyt heinäkuussa (kun LOMA vihdoin on alkanut) kisattiin viimeinen kisa ennen kesäpaussia, sieltä pari pelastusta ja yhden pyörähdyksen sisältänyt nolla (3/27) ja kiva hyl. Seuraavan kerran palataan kisaamaan varmaan vasta elokuussa, vai milloin nyt Vaasassa ne kisat olikaan.
Sutun pään menoksi on mietitty Erkkaria, mutta nuo agikisat vievät voiton - yksin ei viitsi lähteä ajamaan erkkariin. Ehkä ensi vuonna? Pentuluokkaan sen Seinäjoen näyttelyyn vien, katsoo sitten muuta. Niin ja Kyröskoskella olis pentunäyttely..
Yritän päivittää ahkerammin blogia. Jos nyt vaikka ne Sutun kuvat tänne saisi, jotka tuolla alussa lupaan :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti