sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Kyl määki Turuss..

Viikonloppuna oli eka koulureissu Etelä-Suomeen ja päätin samalla ilmota koiran ATT:n tammikisoihin. Lauantaina siirrostauduttiin Hämeenlinnasta Turkkuseen, jossa majoittauduttiin kivaan majataloon - tosin vastaanotto ei ollut kovin lämpöinen, tilan sakemanni kun huomasi Zipin autossa ja koira hyppi autoa vasten, eikä sen omistaja saanut elukkaan mitään kuria. Mulla kyllä kiehahti yli aivan tosissaan - harvoin näin kyllä käy! Onneksi, onneksi en ottanut zippiä pihalle - ajattelin nimittäin kävelytyttää sitä aluksi, kun ketään ei näkynyt pihalla. Pitäis tsekata autokin, että tuliko siihen niitä kynnenjälkiä. En kyllä usko, mutta varmuuden vuoks. Majatalon tyypit kyllä tietää jo asiasta, aamupalallakin tympäs vielä sen verran, kun päästivät sen rakin pihalle. Sanoin, että hakea se koira pois, ettei se taas ole naarmuttamassa toisten autoja.

Ilmoittautumisessa ystävällinen ATT-sakki kertoi mulle, että koiran rokotukset on vielä viikon voimassa - aivan, aivan tämän mä muistinkin (itse asiassa en tainnut edes tietää, kauanko mikäkin rokotus on voimassa, kun kennelliitto muutti niitä rokotussääntöjä vastikää). [edit. rokotukset onkin marraskuulle saakka voimassa, lukivat väärää leimaa..]

Mutta niin, ne agikisat - kolmin kappalein lämpimässä ATT-areenassa. Menin sinne jo tuon stanan rakin takia heti aamusta katsomaan kakkosten kisoja ja käyttämään koiran aamulenkillä, ei nimittäin huvittanut käppäillä majatalon metsiin jostain syystä.. Kivan oloisia ratoja Virtanen oli tehnyt ja Heidi sekä Hemppu tekivät radalla nätin vitosen ja hianon nollan :) Ennen kisaa alkoi keppijännitys. Ne on ollut meillä heikot kisoissa, kun mä teilaan koiran pois kepeiltä..

Radat meni kaikenkaikkiaan kivasti: joka radalla keppien sisäänsyöttö onnistui ja se on paljon meille se! Videolta katsottaessa huomas kyllä, että puomia pitäis hioa ja paljon - nyt mä vaan hidastan koiraa (toisaalta treeneissä juoksen paremmin puomin, pitäis jotenkin korjata korvienväli tässäkin asiassa)..

Eka radalla tipahti eka rima, liekö liian lähelle jätetty koira (2 tai 3 laukka-askelta ottaa ennen hyppyä). Muuten puhdasta rataa ja hyvä keinu :). Tulos 5, sijoitus 2. (eka sai yliaikanollan). Toka radalla petrattiin sekä ratatulosta että luokkasijoitusta: tulos 0 ja luokkavoitto! Kolmas rata meni harjoituksen piikkiin, koira haki alun kuviosta (kaks hyppyä suoraan ja kakkoselta 180 astetta käännös kolmoselle) kolmosen takaakiertona - näin "pitikin", sillä ennakoin kolmosta aivan liikaa ja z tuli ohjauksen mukana. Seuraava treenipaikka oli putki, jonne se ei lähtenyt - vaan sain jotenkin vedettyä sen putken sisäreunaa "pitkin" (putken ulkopuolta siis). Seuraava "paikkopaikka" oli puomi, jossa olin tosi epäreilu koiralle ja laitoin liki kävelyksi alastulolle. Aivan oikeutettu kantturapuraisu maalin jälkeen, sanoisin!

Tarkempaa kisaraporttia voi olla luvissa, jos jaksan näpytellä - tai jos sais videot nettiin jos oikein viitseliäs ois...

1 kommentti:

Paula ja Hirmut kirjoitti...

Paljon onnea vielä näin bloginkin kautta! Ja ei kun uutta matoa koukkuun! :)