torstai 7. tammikuuta 2010

Loppiaiskisat

Loppiaisena oli perinteiset WeCA:n kisat Noormarkussa. Jonkinmoinen mielenhäiriö taisi sekin ilmoittautuminen olla, joulukuun kisojen jälkeen kun tuumasin pitää taukoa, mutta joululoma oli liian pitkä ja ykskaks huomasin täyttäväni ilmolomaketta. Säätiedotteita kytättiin sitten uudesta vuodesta lähtien ja toivottiin pakkasen laskevan. Edellisenä iltana tein päätöksen, että matkaan lähdetään, jos pakkasta on korkeintaan -20 C. Olihan se, -18 C näytti mittari aamukuudelta.

Itse kisapaikalla oli pakkasta aamusta n. -15 C ja hallikin tuntui suhteellisen lämpimältä olosuhteisiin nähden (- 9 C). Olin jo etukäteen miettinyt Zipin takitus/jäähdytys/lämmittelykäytäntöä. Pakkasrallissa kävelyttelin Zippiä melko paljon starttien välissä ja sitten se lepäsi häkissään (seinän vieressä) - jostain syystä se oli kisarupeaman jälkeen tosi jumissa. Tämmöisen en nyt halunnut toistuvan ja ajattelin, että takitan koiran ja käveleskelen sen kanssa lämpimikseni koko päivän. Ei me tietenkään koko päivää lenkkeilty, mutta aina silloin, kun omistajaa alkoi viluttamaan, niin koirakin pisti töppöstä toisen eteen. Zippi on tosi hyvin kylmää kestävä (niin lienee rotu muutenkin), joten se ei itseasiassa edes tassuja juuri nostellut. Silloin kun nosteli, niin omistajallakin oli jo vilu. Mennään loppuviikosta hierojalle (koira siis), joten sitten näkee "tulokset". Mites muut tekee nämä talvikisojen lämpät/jäähdyttelyt? tai kisojen välisen ajan?

Kilpailija nro 5 raportoi:
Ensimmäinen kisa meni harjoittelun puolelle. Koira ei ollut nähnyt esteitä sitten joulukuun puolivälin ja sen huomasi. Se ei meinannut nahoissaan pysyä ja pelkäsinkin sen olevan kuuta kiertävällä radalla heti lähdön jälkeen. Toisin kuitenkin kävi - vaikka koira oli kuuma, se kuitenkin kuunteli. Putken suun ohiviennin jälkeen Zippi hakikin viereisen hypyn, kun se olisi pitänyt saada tähän putken toiseen päähän. Olis pitänyt käännätyttää tarkemmin. Puomin alastulo tehtiin kuten harjoituksissa. Kepeille törkkäsin pujotteluun sisään. Miinuksena vielä rengas, jonka se vallan juoksi ohi (tyypillistä, jos käsky on vain pyyntö..) Kaiken kaikkiaan en ollut yhtään tyytyväinen omaan asenteeseen ja päätin, että seuraavilla radoilla olen koiralle reilu ja mennään sata lasissa.

B-kisaan tultiinkin sitten radalle yhdessä. Tosin putken jälkeinen takaaleikkaus jäi haaveeksi ja ilmeisesti mun leikkaus kepeille veti Zipin pois pujottelusta. Treeneissä nää menee hyvin, mutta kepeillä ahdistaminen on mun helmasynti.. Tuloksena siis vitonen ja toiseksi nopein aika (vaikka kerettiin korjata kepit ja tehdä pari pyörähdystäkin). Ajasta viis, vitonen radalla. Mutta rata tuntui kyllä yksistä parhaista! Ehkä se Pakkasrallin vika rata oli kans vähän samanmoinen :)

C-kisa vaikutti kimurantilta, putkesta putkeen vienti mietitytti ennen rataantutustumista. Loppusuoran (toisen putken jälkeiset hypyt siis) ajattelin aluksi viedä eripuolelta, mitä oikeasti menin. Huomasin meille paremmin sopivan linjan vasta, kun rataantutustuminen oli ihan lopuillaan. Ohjaus tässä kohtaa oli sitten näiden molempien yhdistelmä.. Loppusuorassa tuli pari tökkäyskohtaa, kun koira ei tiennyt minne mennä... Niin ja kepeiltä tuli vitonen, eihän sieltä haltuunoton jälkeen tule käskyä ja ohjaaja painelee vaan eteenpäin #¤&("#. Täältäkin radalta vitonen ja aika oli nopeimpien joukossa.. Tähänkin rataan olen kyllä muutoin tyytyväinen!


Nyt jäädäänkin sitten tauolle ja lajin parissa jatketaan tammikuun loppupuolella. Viimeisenä viikonloppuna on Niinun kurssi, jota odotetaan jo innolla!

Ja jos jollakulla on hyviä vinkkejä kepeille, niin niitä otetaan vastaan!

Radat hymyilytti liki koko kotimatkan ja se oli hyvä se - mä oon niin peruspessimisti, että hyvistäkin suorituksista on hankala löytää hyvää, saati sitten vähän huonommista :)
ONNEA vielä tätä kautta sheltti Turrelle ja Pialle, cava Myylle ja Heikille nollista sekä Kidi-tervulle ja Sannalle hyvästä radasta - ne meidän nollat on siellä jossain ;)

Niin ja minusta on tullut nörtti, osaan tehdä kisavideoista klippejä moviemakerilla ja laittaa nettiin. B- ja C-kisat(A-kisankin voin joskus laittaa netin syövereihin, mutta siinä ei nyt kummoista näytettävää liene).

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Agilityradalla sä juoksit koiran päälle, anna sen aloittaa pujottelu ennen kuin vaihdat puolta. Toisessa rynnit vaan eteenpäin, eli siinäkin pieni rytmimuutos ennen pujottelua ja päästät koiran sun edelle. Muutenhan se oli oikein hauskannäköistä ja vauhdikasta menoa!

Stiina

Tuija kirjoitti...

Kyllä ne kepitkin alkaa vielä sujua, kun treenaatte vaan! Äläkä nyt tee niistä mitään mörköä :). Tsemppiä!

Tuija kirjoitti...

Kyllä ne kepitkin alkaa vielä sujua, kun treenaatte vaan! Äläkä nyt tee niistä mitään mörköä :). Tsemppiä!

sonja kirjoitti...

voi kiitti stiina ja tuija! mä tiiättäkö alan videoimaan ne meijän treenitkin, että tietäis mitä normaalistikaan tekee radalla...

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen tapa, suosittelen varsinkin itsekseen treenaamiseen. Tsemppiä Turkuun, karselin, että oeltt esiellä. Muista nyt antaa koiralle tilaa mennä kepeille, ohjaa sitä napakasti ja päättäväisesti mutta älä plokkaa sitä omalla linjalla.

Stiina